Suurennus / kutistus

2-piirin muovaaminen

Loitsimisviive: 1 toiminto

Kantama: 12 metriä

Komponentit: taikasana, ele, aines (ripaus rautajauhetta)

Kesto: keskittyminen, korkeintaan 1 minuutin

Saat loitsun kantamalla olevan olennon tai esineen suurenemaan tai kutistumaan loitsun keston ajaksi. Valise loitsun kohteeksi joko olento tai esine, jota kukaan ei pidä mukanaan. Jos loitsun kohde ei halua kokoaan muutettavan, sen tulee heittää sitkeys-pelastusheitto. Jos se onnistuu, loitsulla ei ole vaikutusta. Jos onnistuneen loitsun kohteena oli olento, kaikki sen mukana kantamat esineet muuttavat myös kokoaan. Jos kyseinen olento pudottaa jonkin esineen, se muuttuu välittömästi normaalikokoiseksi.

Suurennus. Kohteen koko kasvaa kaksinkertaiseksi ja sen paino kahdeksankertaistuu. Kohteen kokoluokka kasvaa samalla yhdellä suuremmaksi (esimerkiksi keskikokoisesta suureksi). Jos tila ei riitä kohteen kasvattamiseen kaksinkertaiseksi, se kasvaa ainoastaan niin suureksi kuin mitä tila antaa myöten. Loitsun keston ajaksi kohteella on etu voimakkuus-heittoihin ja -pelastusheittoihin. Kohteen aseet kasvavat myös, joten niiden tekemä vahinko kasvaa 1n4 pisteellä.

Kutistus. Kohteen koko puolittuu ja sen paino on vain kahdeksasosa entisestään. Kohteen kokoluokka pienenee samalla yhdellä pienemmäksi (esimerkiksi keskikokoisesta pieneksi). Loitsun keston ajaksi kohteella on haitta voimakkuus-heittoihin ja -pelastusheittoihin. Kohteen aseet pienenevät myös, joten niiden tekemä vahinko pienenee 1n4 pisteellä (minimivahinko on kuitenkin 1 piste).


Ylätaso Toisen piirin loitsut

Edellinen Suojaus myrkyltä

Seuraava Taika-ase